sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Enemmän kuulumisia!

Heippa! Mulla on nyt joululoma ja aattelin tehdä pari postausta sen aikana. Mulla on ollut viime aikoina tosi kova kiire ja tammikuun alussa me muutetaan joten lisää kiireitä tulossa. Halusin nyt kuitenkin tehdä postauksen viime aikojen kuulumisista. Ensinnä haluan sanoa hyvää joulua! Laitan alle kuvan jonka otin uudella kamerallani, joka on Canon eos m10.




Joulumme meni hyvin ja marsut saivat paljon lahjoja. Ne saivat leluja, herkkuja ja ruokaa. Itse sain marsuihin liittyen 20€ lahjakortin Musti&Mirri liikkeeseen ja 40€ lahjakortin lilzoo:hon, sain myös uuden ruoka pänikän marsuille josta kuva alla.
Tykkään tuosta pänikästä , koska siihen mahtuu paljon ruokaa, siinä on kauha ja se on tyylikäs :)

Marsut onnistuivat eilen hajottamaan lasisen juomapullon , joten heti kun eläinkaupat aukeavat  menen ostamaan uuden pullon , koska niillä on nyt muovinen pullo, joka ei ole niin hyvä kun lasinen pullo.

Marsut ovat onneksi pysyneet pirteinä, ja Lolankin leikkauksen voi vihdoin sanoa menneen hyvin, sillä jälki komplikaatioita ei tullut. Koirani Jytky on pysynyt myös terveenä. 

Mutta nyt palaan suklaarasioiden ääreen katsomaan elokuvaa :)
-Teresa

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kuulumisia!

Hei kaikki! Yli kuukausi sitten viimeksi kirjoittelin tänne. Lola on leikattu ja leikkaus meni kaikin puolin hyvin. Blogin kuin tubenkin puolella on uusia tuulia! Henna ei enää jatka vaan tilalle astuu toinen Henna , jolla on kaksi marsua.
Honey on ollut meillä tänään tasan kolme vuotta. Niin se aika rientää :D
Muistan vieläkin , kun haimme Hanin Kemistä meille. Alla kesällä otettu kuva Hanista :)

Mitä mieltä olisitte jos tekisin jouluna enemmän postauksia? Olisi aikaa kerrankin.
-Mutta nyt menen nukkumaan , sillä huomenna saadaan koulusta toikkarit :)
-Teresa

perjantai 18. marraskuuta 2016

Marsujeni sairastelu historiaa

Hei, taas pitkästä aikaa kirjoittelen tänne jotain. Mulla on ollut ihan hirveästi koulu hommia. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoittaa marsujeni sairastelu historiasta.
Kuukausi sen jälkeen kun Honey tuli meille alkoi sen alapää vuotamaan verta. Kerkesimme soittaa päivystykseen ja siellä epäiltiin kohtu syöpää. He pyysivät tarvittaessa tulemaan käymään seuraavana päivänä. Pian kyseisen puhelun jälkeen se synnytti poikaset, eli verenvuodolle löytyi luonnollinen selitys.
Tuolloin emme siis käyneet lääkärissä , vaan vain soitimme heille.

Noin vuosi tuon jälkeen alkoi Honey eräänä aamuna pitämään silmäänsä kiinni. Menimme eläinlääkäriin ja siltä löytyi silmätulehdus. Se sai silmätippoja joita piti laittaa muistaakseni viikon ajan.

Noin vuosi , vähän päälle tuon jälkeen Lolan selkään tuli kaksi karvatonta kohtaa jotka olivat noin 1cmx1cm kokoisia. Se ei raaputtanut niitä tai mitään. Veimme sen silti lääkäriin. Sillä ei ollut mitään, saimme silti sille jotain lääkettä. Luultavasti nuo karvattomasta alueet olivat lähtöisin hyttysenpuremista, sillä se oli ollut sinä kesänä paljon ulkona.

Noin vuosi tuon jälkeen lähti Lolan vatsasta karvat. Menimme lääkäriin ja siltä löytyi munasarjakystat. Se sai hormoni piikin
.
Noin kuukausi tuon jälkeen kävimme kontrollissa ja kystia ei enää ollut.

Noin kuukausi tuon jälkeen vatsasta lähti taas karvat ja siltä löytyi taas kystat. Se sai sillonkin hormonipiikin.

Noin 3vk tuon jälkeen kystat ovat taas uusiutuneet ja ens vk to Lolalla on sterilointi, sillä hormonin piikittäminen ei ole terveellistä.
Kerron teille sitten miten leikkaus meni.

-Teresa

torstai 29. syyskuuta 2016

tiistai 13. syyskuuta 2016

Kuulumisia! [sairastelua,suunnitelmia ja näyttely menestyksiä]

Heippa!Pitkästä aikaa kirjoittelen jotain.Melkein kerkesin jo unohtaa koko blogin, muta yksi päivä muistin , että blogiinkin olisi hyvä päivitää jotain :)

Kesä meni nopeaa ja lupaamani postaus määrä (2krt viikko) ei ihan toteutunut.Kesän aikana kerkesin tehdä vaikka mitä! Kävin osjh:n kesä illassa ,oli tosi mukava ilta ja oli kiva päästä pulisemaan jyrsijä juttuja , lisäksi Lola voitti kurkun syönnin
Sitten sain puoli-omistukseen uuden marsun, Jordanan.
Kävin myös elokuussa 2 näyttelyissä ja lola voitti , mm kuman petissä, oman rodun parhaan uml, ja kurkun syönnin.

Sitten hieman eläinlääkäri asiaa , Lolalla alkoi heinäkuussa ihmeellinen vatsan alueen kaljuuntuminen , jota epäiltiin kulumaksi.Sitten elokuussa tuttuni katsoi Lolan karvattomia alueita ja epäili munasarjakystia. Noh sitten varattiin aika ouluvet:tiin jossa olemme ennenkin käyneet. Lääkäri tunnusteli lolan vatsaa , ja pikkuinen kysta sieltä löytyi. Hän laittoi Lolalle hormooni piikin. Nyt viikko sitten kävimme kontrolli käynnillä ja kysta on luultavasti puhjennut! Silti ell antoi varalta Lolalle uuden pistoksen. Karvakin on jo kovaa vauhtia tulossa takaisin :)
Sitten Jytky on alkanut röhkimään, joten varattiin aika sille sydän kuvaukseen tai vastaavaan?Aika on to, kerron kyllä ,mitä sieltä löytyi :(

Olen myös huomannut ,että marsuni ovat viimeaikoina olleet super sosiaalisia, koko ajan ääntelevät ja kuikkivat häkistään.
Marsujen pellettikin on (taas) vaihtunut ja nykyään syötän kolmen eri pelletin sekoitusta, jossa mukana oxbow , jota ostin Rovaniemeltä, genesis, jota ostin Helsingistä ja bunny traum senior,jota yös ostin Helsingistä.Uutta heinää myös ostettiin ja se oli mun mielestä ainakin parempi laatuisempaa kun mitä ennen on ollut. :)

Ainiin, olin myös taksvärkki päivänä ihan oikeissa töissä! Olin nimittäin pet masterissa , joka on oululainen eläinkauppa. Marsut tulivat mukaani, ja ne nauttivat saamastaan huomiosta.
Työtehtäviäni olivat mm ,ruokien järjestely , siivoaminen, ja marsujen esittely. Päivä oli todella antoisa ja mukaa ja sainpas minä ilmaiseksi sitä sun tätä :D

Mutta joo, siinä nyt jotain kuulumisia, syy sille miksi ei ole tullut paljoa postauksia on aiheiden puute ja ajan puute, nimitttäin ainakin minulla menee noin 2-3h tämän pituiseen postaukseen. Ei se aika muuten minua rajoittaisi, mutta koulu vie niin paljon aikaa , että koneella istumiselle on aikaa noin 30min per päivä ja käytän sen facen selailuun yms. Mutta joku vkl kun ei ole kokeita yms , lupaan tehdä pitkän ja kuvia sisältävän postauksen , johon saisi mielellään ehdotella aiheita.
Mutta nyt menen antamaan eläimille iltaruuat ,sillä marsut kuikkivat häkistään sen näköisinä että alkaisi olla jo ilta kurkkujen paikka :D
-Teresa

tiistai 16. elokuuta 2016

Kiirettä pitää !

Heissan kaikille! Koulut ovat alkaneet jo ainakin minun osaltani. Nyt ajattelin kuitenkin kirjoittaa kuulumisia, taas XD. 
Lolalla oli ja on karva ongelmia. Mutta päätin silti mennä Osjh näyttelyihin. Lola sai 90p , joka on ihan ok. Se voitti kurkun syönnin . Mulla oli myös messissä zoe, joka on Emilian marsu! Oli kiva päivä :)
Samaisena päivänä juhlin synttäreitäni Hennan kanssa . Sain hennalta ihania lahjoja! Kiitos niistä :)
Mää oon myös tulossa almonds näyttelyihin :) Sitten en tiedä minne meen, ehkä messarit?
Joo mutta tänä vuonna näyttelyt on jääneet ehkä vähän vähälle , vaikka parhaani mukaan niissä yritän käydä :/
Mutta nyt tämä tyttö painuu nukkumaan! Öitä jokaiselle marsuilijalle!
-Teresa 

torstai 4. elokuuta 2016

Höpöttelyä

Moi, tällä postauksella ei oo vaan yhtä aihetta:D Mulla on ihan kauhee marsu vauvakuume...  En paljasta vielä minkälaisen vauvan haluaisin:D Mulla on itseasiassa pari vaihtoehtoa. Mä haluaisin tehdä näitä postauksia enemmän, mutta sen aloittaminen on vaan jotenkin niin hankalaa. Mutta nyt tuli fiilis tehdä tämmönen seka postaus. Mä oon motivoitunut enemmän youtube videoiden tekoon. Mutta yritän näitä postauksiakin kirjoitella. Ensi viikolla alkaakin jo koulut. Periaatteessa odotan jo sen alkua.

 Koneen kätköistä löyty vanha kuvan Pepistä:D
Kuningatar Peppi

Pian on Almondsin omat näyttelyt, mä ootan niitä innolla.
Mukaan sinne saa lähteä vaan Almondsilta ostetut marsut 
Eli meiltä Viivi, Doora ja Inessa.

Koneelta löytyi myös kuva tämän vuoden ensimmäiseltä
ulkoilu kerralta. Muistan, että marsut tykkäsivät kovasti.
Ja eivät meinanneet lähteä sisälle:D


Tässä osa mun marsu kamoista. Tästä muuttu 
esim.. T-paita ja pussukka. Mä keräilen kaikkea marsu juttuja:D
Marraskuussa on muuten Helsingin messukeskuksessa
SMY:n järjestämät näyttelyt.
Haluan niin kovasti sinne! Mutta eipä mulla muuta!
Moikkaa! -Henna




torstai 28. heinäkuuta 2016

Testailua!

Blogi on viime aikoina viettänyt hiljaiseloa. Nyt kuitenkin sain uuden iPadin niin saan intoa lisää tehdä esim postauksia paljon enemmän mitä ennen. Mutta tänään otin siis pari testi kuvaa , että millaisia kuvia iPadilla saa ja en voi sanoa muuta kuin että täydellinen laatu!


Kerro mielipiteesi kuvista kommentteihin ! 
T. Teresa 

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Kukas on se mustanaamio?

Moikka! Tänään teen postauksen liittyen Jytkyyn, tähän mustanaamio koiraan. Jytky on siis jämptlannin pystykorva ja se on iältään 7v . Jytkyllä on kaksi lempinimeä Mikki hiiri ja musta naamio. Katsokaas rakkaalla lapsella , tai siis tässä tapauksessa koiralla on monta nimeä :)
Jytky on luoneeltaan villi , mutta kiltti. Jytky on koirana erittäin oppivainen ja se osaakin useita temppuja. Jytky on ulkokoira ja minua harmittaa ulkokoiriin liittyvät ennakko luulot. Ei koirani ei asu missään pihan perällä eikä sen asuintilat ole liian pienet. EIKÄ jytky nauti ollenkaan olla sisällä sen turkin paksuuden takia. Jytkyn kanssa vietän paljon aikaa ja järjestän sille koirien luontaisiin kätöstapaihin liittyviä aktiviteettejä. Annetaan raakaruokaa ja ruoka tarjoillaan usein esim kong lelun muodossa. Kaivelu mahdollisuuksia löytyy ja jytkyllä käy usein koira kavereita kylässä. Meille itsellekkin on tulossa niin saottu pikku sisarus , mutta siitä ei puhuta vielä sen enempää... ;)
Jytky rakastaa pitkiä pyöräretkiä ja hiri metsällä käymistä. Jytkyn lempiruokaa ovat keitetyt porkkanat ja kaurapuuro :D Vaikka tälle pojalle kaikki menee on ne silti lempparit.
Jytkyllä on hirven metsästyksestä saatu käyttövalio.


JOS LUIT TÄMÄN POSTAUKSEN TÄHÄN ASTI KOMMENTOI MUSTA NAAMIO :)
Kiitos kun luit
-Teresa

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Kuvailua!

Nyt en höpise tähän alkuun yhtään mitään, vaan mennään suoraan kuviin.




Voi HITTO mun muistikortti ei ollu tallentanut kaikkia kuvia, joten tässä teille muutama kuva! Kuvasin siis mun kameralla joka on  olympus 4x wide.
Kerro kommentteihin mikä oli sun lempi kuva :)
-Teresa ja marsut

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Lomailua ja kuvia !

Hei! En ole mitään kummoista tänne blogiin kirjoitellut viime aikoina. Olen vaan löhönnyt kotona ja katsonut tube videoita , ja tietenkin hoitanut marsuja...  Joten epäaktivisuuteni on ollut vain laiskuutta. Meille kuuluu tosi hyvää! Nyt on ke 15.6, ja pe 17.6 me lähdetään Hennan kanssa rovaniemelle, oon mainostanut sitä ihan liikaa... :D
Mulla on tällähetkellä yskä :(
Käytiin hennan kanssa osjh kesä illassa, oli kivaa. Lola voitti kurkun syönnin, ja saikin siitä ruusukkeen. Oletteko huomanneet ,että blogimme sivulle jossa on mös insta ja tube jutut , on ilmestynyt uusi yhteistyö palkki. Siinä olevia logoja klikkaamalla pääset yritysten netti sivuille.

Lola herkuttelee tomaatilla


Siistissä häkissä on kiva olla !

Lolan voittama ruusuke.

Hanskin ruokailua ei saisi häiritä!

Jostain syystä tämmöinenkin otos oli tullut kameraani, kuvassa on marsujeni ruoka laatikko.

Honey tykkää uudesta pelletistä!
Tosiaan siinä letka kuvia! Mää en tiiä oonko sanonut blogissa että meidän pelletit on vaihtuneet altrominiin. Oon suunnitellut myös kuva postausta, laittakaa kuva toiveita kommentteihin, ja nykyäänhän myös anona voi kommentoida. 
Tämä postaus alkaa olla tässä. Jätäthän jälkesi kommentteihin ;)

-Teresa

torstai 9. kesäkuuta 2016

Kylmät kelit ja faktoja

moikka taas! Musta tuntuu, että aina ku teen postausta niin sanon :teen pitkästä aikaa postausta. No sehän on totta... Koitan nyt alkaa kirjottamaan aktiivisemmin. Nyt on ollut sen verran kylmiä kelejä ettei marsut ole päässyt ulkoilemaan. Kylmien kelien vuoksi en ole halunnut tehdä ulkohäkin esittely videota. Mutta nyt mennään faktoihin!

1. Meidän marsut saa joka aamu kurkkusiivut joiden välissä on c-vitamiinia (paitsi  nyt kesällä ne ei saa c-vitamiinia)
2. Meidän kaikkien marsujen lempi herkku on Britin immune stick:it
3.Me käytetään vaan  Dooraa ja Inessaa ulkomuoto luokassa
4. Meidän häkin yksi kerros on kooltaan 165x52 ja häkki on kolmikerroksinen
5. Me tilattiin juuri netistä pulu-boksi marsuille joka tuli tänään
6. Mä aijon jatkaa marsu harrastusta aikuisenakin :)
7. Aina kun leikkuulaudalla leikkaa esim salaattia niin marsut alkaa kuikuttamaan kovaan ääneen eikä lopeta ennen kuin saavat jotain:D
8.Meidän kaikki marsut on tosi ihania <3

Siinä oli nyt jotain faktoja meidän marsuista. Tähän postaukseen ei tule yhtäkään kuvaa koska kirjoitan ipadilla jolla ei ole vielä yhtään marsukuvaa. Toivotaan että kelit alkaisivat lämpenemään!
Mutta moikka!  ~Henna

Vastauksia teidän kysymyksiin !

Moikka! Eli tänään vastaan teidän kysymyksiinne , joita saitte kysyä meidän marsujen omassa ig:ssä. Se on @mylovelypiggies . Mutta aloitetaan !

1. Kuinka usein siivoat marsujesi häkin ?

Riippuu aika paljon. Kesällä marsut on paljon ulkona , joten häkki ei likaannu helposti. Mutta äitin luona 4-6 krt viikossa. Ja isän luona 1-4 kertaa. Ja tää koskee siis koko häkin siivousta. Siivoan joka päivä pikkuisen. Huom! Isän luona eri kuivike ratkaisu kun äitillä.

2. Miten valitsit nimet lemmikeillesi?

Jytkyn nimi oli jo sillä valmiina , joten sitä en ole keksinyt. Honeynkin nimi oli sillä valmiina, ja se oli jotenkin hanskille täydellinen nimi , joten en halunnut muuttaa sitä. Lolan nimi on sekoitus nimi . Se on sekoitus Viola ja Bella nimestä, koska kumpikaan ei ehkä loppuen lopuksi iskenyt täysillä. Koska ne olivat hieman liian hienoja nimiä.Mietiskelin ja mietiskelyn tulokseksi tuli lola.

3. Mitä harrastat ?

Tällä hetkellä harrastan vaan bloggausta ja vloggausta. Käyn myös lenkeillä yms. Harrastin ennen joukkue voikkaa , mutta lopetin huonon joukkue hengen takia.

4. Ensimmäinen marsusi?

Mun eka marsu on Honey.

5.Mitä ruokaa sun eläimet syö?

Marsut syö pellettinä altromin elatusta. Tietty heinä ja vesi pääravintona. Ja 1-2 krt päivässä pieniä määriä tuoreita, joihin laitan c- vitamiinit.. Jytky syö joitain koiran nappuloita, joiden nimeä en muista. Mutta ei tosiaankaan ole kyse mistään marketti ruuasta.. Jotka eivät millään tavalla vastaa koiran suositus ravintoa. Ja tietenkin vettä. Kaikki eläimeni saavat joskus herkkuja.

6.Paljonko marsun hoito maksaa ?

Voi voi.. inhoon tämmösiä kysymyksiä koska näihin ei yksinkertasesti ole vastausta. Voi tulla äkillisiä kuluja yms. Esim eläinlääkärillä käynti maksaa jonkun verran. Mutta marsun tavaroihin mitä alussa tulee ostaa menee noin 200-500e jos nämä ostaa uutena. Mutta en tosiaan yhtään osaa vastata tähän ja tuo mun tavara hinta arvio meni varmaa päin mäntyä mutta iha sama !!

7.Miten päädyit ottamaan marsuja ?

Noh, tähän vastaan yhdessä videossakin jota en ole vielä edes ladannut... Mutta ne eivät ole liian pieniä ja ne elävät pitkään.

8.Onko sulla lempi marsua \ marsuja ?

Noh.. Honey on kyllä varmaa lemppareista paras, Lola tulee hyvänä kakkosena., mutta Honeyn sisu ja luonne tekevät minuun vaikutuksen .Jostain syystä Elisan Keiju marsu on myös tietyllä tavalla lemppareitani. Hennan Viivi marsu kuuluu myös lemppari listalle.

Kiitos kaikista kysymyksistä! Voin tehdä joskus osa 2.

-Teresa

maanantai 30. toukokuuta 2016

10 faktaa Teresasta!

Moikka! Aattelin tehdä nyt tämmöisen postauksen jossa kerron niin tarpeellisia kuin tarpeettomiakin faktoja.
1. Jos käyn Hesburgerissa , otan aina kurkkumajoneesia ranskiksille.
2.  Pelkään hissejä ja lukkoja.
3. Haluaisin kolmannen marsun.
4. Haluaisin lemmikki kotiloita, koska ne on söpöjä!
5. Mun lempi kouluaine on liikunta.
6. Oon harrastanut yli 5 urheilulajia , mutta oon lopettanut ne kaikki.
7. Mun lempiväri on tummansininen .
8. Tykkään ostaa marsuille kaikkea, mutta muiden juttujen osalta inhoan shoppailua.
9. Tykkään rakentaa kaikkea , vaikka en osaa rakentaa mitään .
10. Oon 142cm pitkä.

~Teresa

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kuulumisia

Moi, mulla on ollu vähän kiireitä, mutta kun kesä tulee ja loma alkaa niin kiireet vähenee ja alan tekemään enemmän postauksia. Ilmat on lämmenyt sen verran hyvin että marsut ovat päässyt ulkoilemaan. Meidän marsut on ollut ihan innoissaan ulospääsemisestä. Teen jossain vaiheessa ulkohäkin esittely videon youtubeen.

                               Sain Inessasta tosi söpön kuvan!

Peppi löhöilee:D ja Rusetti poseraa!

Tein youtubeen vasta uuden videon käykääpäs katsomassa.:kuikuttimet
Ja muistakaa seurata meitä myös instagramissa:kuikuttimet
Kaikki meidän marsut on pysynyt hyvin terveenä eikä kukaan ole sairastellut. 
Me oltiin Liminkan juhla näyttelyissä ja siellä meni ihan hyvin. ostettiin näyttelyistä 
kaksi pajuputkea joita meillä on ollut aikaisemminkin, mutta meidän marsut rakastaa
niitä yli kaiken. ostin myös kaksi marsupussukkaa mulla oli ennestään jo yksi, 

Tää oli taas tämmönen lyhyt postaus. Nyt on kylläkin aamu ja kohta pitää lähtä  
kouluun nii en ehi kirjottaa ees enempää. 
Te voisitte ehotella jotain video ja postaus ideoita.      Mutta moikka!   
                                                                          -Henna

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Lempi blogeja.


Moi!Aaattelin kertoa teille mun lemppari marsu blogeista .
1.piikkiporsas.blogspot.fi
Tässä blogissa on aina tietty tunnelma joka on minun mieleeni. Siellä on myös hyvälaatuisia kuvia joka on aina plussaa!
2.unelmastatuleetotta.blogspot.fi
Tässä blogissa on söpöjä kuvia. Tän olisin melkee laittanut 1, mutta banneri ei oo niin hyvä mitä 1. Postaukset ovat selkeitä, ja mielenkiintoisia.
3.marsviinerit.blogspot.fi
Tää blogi on tainnut jo loppua, tai siis että, postauksia ei ole kirjoitettu 2 vuoteen. Tässä blogissa on ihanat marsut ja mielenkiintoiset postaukset!


Voin tehdä joskus osa 2 , kun uusia lemppareita tulee.
Kertokaa kommiin jos teillä on blogi tai mikä on teidän lemppari blogi.
-Teresa

kuulumisia!

Moi!Pitkästä aikaa istun taas läppärin ääressä ja kirjoittelen teille postausta.Mun edellisestä postauksesta on noin 2vk aikaa. Koulussa on ollut koe kiireitä , jotenyritän panostaa niihin. Pari viikkoa vielä niin on kesäloma. Kesällä yritän postata väh 2 krt per viikko. Hennalla on pian synttärit, ja Henna on mun bff, joten haluun antaa sille ikimuistoisen lahjan.Annan sille lahjaksi rovaniemen reissun. Kyseessä on päiväreissu, ja me mennään sinne junalla. Tavoitteena ois koluta läpi mahdollisimman monta eläin kauppaa. Haluisin käydä ainakin faunattaressa jos rovaniemeltä semmoinen löytyy!
Iskä osti muuten marsuille uuden ulkohäkin sen luo. Voin tehdä siitä esittely videon joskus. Se on iso yms .Se oli käytetty, oli ollut kanien käytössä, joten desinftioin sen ennen käyttöä. Hintaa sillä oli noin 60e, eli aika halpa , sillä jos olisi itse tehnyt vastaavan niin hintaa olisi tullut väh 200e.Aijon vielä maalata sen yms.
Hieman SOME ja siihen liittyvää asiaa.Eli meidän marsujen elämää voi nähdä myös instagramissa käyttäjä nimellä mylovelypiggies. Mulla on ollut blogin puolella vaan kuulumis postauksia joten mietin että voisitte ehdottaa jotain aihe postausta. Ehdottakaa  myös tube video ideoita. Teen ainakin ulko ja sisä häkin esittelyn isän luota.
Viikko sitten oli juhla näyttelyt.Siellä meni ihan ok. Mulla oli vaa lopsu mukana .  Petissä lola sai 91,5 p, en nyt tiiä oonko tyytyväinen siihe. UML meni toisella tuomarilla tosi hyvin , ja lola saikin ei standardien 1, mutta toinen tuomari inhosi lolaa. Noh, mielipiteensä kullakin.Lola sai muuten petissä päivän ihanuus pallkinnon joka oli näyttely laudan koriste. Sitten voitin pikkukilpailun insta äänestyksen 2.
Tämä oli se pikkukisa ruusuke, se on oikeasti neon keltainen.
Tää oli petin päivän ihanuus.


Tää sitten Andrealla ei standardien 1.


Kiitos kun luit !-Teresa
                                                                                              

lauantai 7. toukokuuta 2016

Liiankin lämmin keli, ja matkustelua!

Hei! Eilen kirjoitin pika postauksen, johon en ollut mitenkään tyytyväinen yms! Olen tosiaan mummilassa. Täällä on hieman tylsää joten marsu jutuille on ollut aikaa.. Monta videota kuvattu yms.
Marsujen kanssa autossa oleminen ei todellakaan ole mitään juhlaa!Marsut tappelivat koko ajan. Täällä on paljon itikoita yms, joten pitää koko ajan vahdata etteivät ne syö mrsuja, sillä mrsuni alkaavat rappaamaan itikan puremia ja sitten arvet tulehtuvat yms. Ensi viikolla on juhla näyttelyt. Jee!!! Menen perjantaina valmistelemaan näyttelypaikkaa, sillä kuulun pet vastaaviin. Aijon tehdä juhlasta videon.Täällä on tosiaan noin 30 astetta lämmintä, joten marsut ovat olleet ihan läkähdyksissä. Se ei ole mikään hyvä juttu... Onneksi marsut eivät ole saaneet lämpöhalvausta yms..
Pakko sanoa tähän väliin että käykää tilaamassa meidän yuotube kanava.
Mulla on viimeaikoina ollut kani halu päällä.Olen tutustunut niiden hoitoon yms. Saa nähdä saisinko pupun. Nyt lisään tään pari kuvaa .

-Teresa

torstai 5. toukokuuta 2016

Milloin sanoin että marsuni tulevat hyvin toimeen ?

Sanoin vasta että marsuni tulevat hyvin toimeen! Eivät tullet tänään autossa... 😂
Lola huusi kuin viimeistä päivää.. Ja Hanski ajoi sitä takaa... Olen juuri mummilassa. Latasin tänään Q&A videon tubeen. Käykääpäs katsomassa se ! Nyt lähden nukkumaan! Tämä oli siis turha päivittely postaus,😂

-Teresa

Uusia videoita!

Hei, minulta on tullut kaksi uutta videota youtubeen!

https://www.youtube.com/watch?v=M3s7r4ZSYBg

https://www.youtube.com/watch?v=5gXC-hi7ps4

-Henna

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Meitsin perjantai täynnä, papukaijoja ja draamaa!

PAPUKAIJAT RULETTAA!!! , Juu olihan mun sit ihan pakko laittaa tuo ensimmäiseksi lauseeksi  :D . Meille ei oo sit tullut papukaijoi tai mitää . Mutta tehtiin luokan tyttöjen kaa papukaijateemainen tanssi koulumme talent kisaan. Ja me VOITETTIIN, oon fiiliksissä. Tää postaus on hieman seko .... Lappaan just karkkia suuhun ja cocista perään, hups!Pitäs alka kirjoittaa mun marsu-aiheista lehtijuttua, sitä saatte vielä jännittää...Mulla on ollut tosi kiire viime aikoina , joten varsinkaan videoita ei ole tullut, pahoittelut siitä :/ . Postauksia saatte jos teille kelpaa nää mun suoraan sanottuna PASKAT sepustukset. :D . Siivosin tänään marsujen häkin, siinä tapahtu jotai pelottavaa. Olin tekemässä loppusilausta, ja häkki oli jo kasassa. Olin juuri laittamassa tavarakoria häkin päälle. Sitten kaikki häkin lukot alkaa pamahteleen auki.. HUI! Säikähdin iha kivasti...Marsut oli muuten hennalla hoidossa,kun olin voimistelun reissulla.Kiitos Henna! Pakko sanoa tähän väliin että nyt en jaksa oikein kirjoittaa yms..Tää on mun tämmöinen perjantai postaus..
Nyt laitan tähän vaan kamerani oudoimmat ja söpöimmät otokset.
 Tässä on mun murunen, tää kuva on jo noin pari vuotta vanha, mutta oli                                                  tosiaan jytkyn 2v synttärit. Nyt herra on jo melkein 6v , Hups.. Tää kuva on                                          siis 4v vanha.



 Tää on joku lolan säätö kuva.. Näitä on todellakin kertynyt.. No lola on                                                  vähä semmoinen sählääjä :D

 
  Lisää lolan toilailuja.. Tää kuva jopa järkyttää mua :D Miten minun pikkumarsuliini kääntää päänsä noin mutkalle..? Huh huh...

 
 Tämä kuva on ensimmäiseltä tapaamiseltamme. Voi mikä mikkihiiri sieltä kurkistaa... :D




Lolan söpöilyjä :)


Pakko viel keroo uudesta tulokkaasta, joka tulee meille.. Eli uusi koira.. Pohjanmaanpystykorva , nimi valinta on melkein varma.. Mosku tulisi hänen nimekseen.
Öitä! 
-Teresa

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Välitätkö oikeasti?

Tämä postaus koskee eläimien omistajia yleisesti. On yksi kysymys joka kertoo paljon.
Välitänkö oikeasti eläimistäni? Vastaa nyt kyllä vai ei. Jos kyllä niin pystytkö vastaamaan seuraaviinkin eläinten oikeuksia tukien?
Ystäväni pyytää minua luokseen yöksi , mutta en saa lemmikeilleni hoitajaa , menenkö ?
Minua väsyttää paljon mutta eläintäni pitää ulkoiluttaa , menenkö nukkumaan?
Kaverini ehdottaa että leikkisimme leikkiä jossa eläintä saa kiusata miten haluaa, suostutko?
Saan uuden tietokone pelin , eläimelläni on kuitenkin silloin pissahätä, vienkö sen pissalle?

Mieti mitä tänään olet tehnyt eläimellesi väärin, ja tee se huomenna paremmin. Kaikille sattuu virheitä, mutta niistä oppii. Virheet ja laiskuus ovat kuitenkin eri asioita. Jos joka päivä laiminlyöt tietoisesti lemmikkiäsi , niin onko se oikein? Eläin ei oikeasti paljoa vaadi. Jos et pysty eläimesi pienen pieniä tarpeita täyttämään ,niin miksi sinulla on eläin? Jos haluat eläimen siksi että muillakin on , ei se tarkoita että sinullakin pitäisi olla. Hoida esimerkiksi ystäväsi lemmikkejä , jos hoito tuntuu helpolta yms, ja olet valmis tejemään niin päivittäin. Voit alkaa harkitsemaan omaa lemmikkiä.

Tarkoitukseni ei ole aiheuttaa pahaa mieltä! Haluan vaan saada ihmiset miettimään.
-Teresa

Mailman ihanimmat puhelimen kuoret, ja huolestuttava löytö!

Moikka ! Tämä postaus on taas kerran tylsä yms niin paljon on kerrottavaa että tästä ei vaan saa yhden aiheen postausta. Mutta aihe postaus on suunnitteilla. Q&A postaus tai video on tulossa.
Tosiaan usea teistä ehkä tietää että kuulun almonds "jengiin" . Mulla on jo almonds huppari , joka on lähes joka päiväisessä käytössä. Joten kun sain tiedon että almonds puhelimen kuoria oli tullut niin olihan minunkin tilattava omani.Kuorien toimitus aika oli lyhyt joten peukut ylös sen vuoksi.:)

Niinkuin  näkyy niin tilasin myös almonds tarran.Almonds "jengiläiset" on mulle tosi tärkeitä, Heidän kanssa jutellaan somessa päivittäin. Kaikki luottavat toisiinsa yms. Sellaista on tosi ystävyys. Ilman marsuja en tuntisi näitä mahtavia ihmisiä :). 



Tähän väliin on pakko keroa huolestuttavasta löydöstä joka löytyi pari pv sitten. Silittelin Hanskin turkkia ja käteni osui johonkin "epämääräiseen", aloin katsomaan kohtaa paremmin ja siinä oli herneen kokoinen patti .Paniikissa lähetin viestiä yhdelle tutulle joka marsuista ja niiden sairauksista tietää. Hän epäili patin olevan rasvapatti tai kasvain , ja jos se on kasvain on se tällä hetkellä vaaraton. huh! Riskinä on että se muuttuu paha laatuiseksi. Mutta elän hetkessä, jos patti alkaa hania häiritä yms lopetan sen kärsimykset. Vaikka se kylmältä kuulostaakin ,en halua vain omien mielijohteitteni takia pitää sitä elossa, se ei ole kellekkään oikein!Mutta nyt se ei arista yms niin kaikki okei! Honey on kuitenkin jo vanha marsu, joten patteja tulee ja menee!
Nyt hypitään taas ihan eri aiheeseen. Eli sain Hennalta tuliaiseksi megasta tuollaisen lelun marsuille , siitä en tajunnut ottaa uvaa kun se oli vielä koskematon, siinä oli siis heinää sisällä. Niinkuin varmaan arvaattekin niin marsut tykkäsivät lelusta. Kiitos Henna!
Tietääkö kukaan myydäänkö pohjoispohjanmaan alueella tuota vitamiinia? Ostin tuon ruotsista ja nyt on jo melkeen loppu. Jos jossain netti kaupassa myydään niin ilmoittakaa pliis. Tuo vitamiini on ollut varsinkin Hanskille parempaa kuin jauhe. 

Öitä kaikille!
-Teresa

Marsujen ruokinta

Moi, mun viime postauksesta onkin jo vähän aikaa. En oo jaksanu kirjottaa hirveesti,
koska on ollu aika paljon kokeita. 
Mutta nyt teen siis postauksen liittyen marsujen ruokintaan.
Meidän marsut saa joka toinen päivä pellettiä,
koska muuten ne lihoais aivan liikaa :D
Meillä on kolmea eri pellettiä joista yksi on lihotus pellettiä
ja muut perus pellettejä. En siis kerro tässä mitä ne sisältää
 vaan näytän mitä meidän marsut syö . 
Meidän marsut saa siis päivittäin heinää, vettä.
Ja tuore ruokaa.
 Aloitetaan!



Tässä on siis  meidän marsujen perus pelletti..
Tämä on siis Altromin pellettiä.
Ja tää on meidän marsujen pohja pelletti.



                                       

Tässä on meidän marsujen Brit pelletit.
Nuo pelletit on katkaistu, koska kun ne oli kokonaisia niin 
meidän marsut ei suostunut syömään niitä :D
                                         

                                           

Tässä meidän marsujen lihotus pelletti, joka on nimeltään
Vehnälese pelletti. Sitä se saa kun pitää saada lisää massaa.
Siitä meidän marsut tykkää vähän liikaakin :D


    
Sitten meidän marsut saa tietenkin tuoreita.
Esim., selleriä, paprikaa, persiljaa, tomattia,
kurkkua ja parsakaalia.
Meidän marsut rakastaa tuoreita :)


Me kasvatamme myös itse kauraa josta ne tykkää toosi paljon!


Ja tässä vielä meidän marsujen pääruoka eli heinä.
  
kuva otettu netistä "tieteen kuvalehti"

Ja meidän marsujen ainut juoma eli vesi :D


Tässä tää postaus nyt oli. Tässä oli aika paljon kuvia mutta noh..:D
Meidän marsuilla on siis myös paljon herkkuja mutta niitä 
en näyttänyt tässä, koska niistä saattaa tulla erillinen postaus :)
mutta moikka!:)

Henna

maanantai 11. huhtikuuta 2016

GG jutut ,ärsytys ja marsu pöytä

Moikka! Tää on nyt vähän lyhyt postaus,mutta teen tämän silti .Eli GG tilaukset tulivat. Oon todella innoissani siitä. Tein huoneeseeni myös tuommoisen marsu esittely pöydän, en kuvannut nyt tilaamiani tuotteita,mutta ne näkyvät tässä kuvassa.Tulossa on gg juttujen parempaa esittelyä, mutta haluan ensin päästä kokeilemaan tilaamiani tuotteita,jotta voin antaa niistä hieman arviota.GG jutut vaikuttavat tosi hyviltä,ja uskon että mielipiteeni ei muutu kokeilunkaan jälkeen:).Ostin muuten kirpparilta marsu kirjan,joka näkyy kuvassa. Se on noin 20 vuotta vanha,joten kaikki tieto ei ollut ihan "järkevää". Mutta ostinkin sen ihan mielenkiinnosta. Tällä hetkellä minua ärsyttää ,sillä tube videoni lataamisessa on ongelmia. Lataus ajan pituus vaan kasvaa,eikä lyhene. Eli ekaks että latauksessa menee 6min ,pian kuitenki 45min yms. Nyt luovutin, lataan sen huomenna,sillä tube alkoi temppuilemaan. Hyvää yötä:)

 -Teresa ja marsut

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Kaikenlaisia kuikutuksia!

Heippa!Mitä teille kuuluu? Meille kuuluu ihan hyvää.Tänään ajattelin kirjoittaa erittäin sekalaisen postauksen.Paljon on kerennyt tapahtua , joten siksi tämä postaus sitten hyppii asiasta toiseen.
En ole varmaan blogissa maininnut, mutta tilattiin siis marsu tuttujeni kanssa gorgeous guineasilta juttuja. Niiden olisi pitänyt tulla jo ajat sitten. Innolla odotan että ne saapuvat ja niistä teen myös bloginkin puolelle juttua.Mulla on ollut paljon kiireitä nyt lähi aikoina, joten nuo tähän postaukseen laittamani kuvat eivät ole mitään hienoimpia.Haluan myös sanoa , että marsujen kuvaaminen ei ole helppoa. :D
           Tässä esimerkiksi kuva marsujen kuvaamisen todellisuudesta.




 Tänään siivosin marsujen häkin , meillä siis on käytössä vessa-pyyhe kuivike ratkaisu. Marsut asuvat huoneessani ja aijon kehitellä huoneeseeni jotain marsulan tyylistä.Vinkkejä saa laittaa
kommentteihin.Mitkä ovat teidän seuraavat näyttelyt jonne aijotte mennä? Minulla ne ovat juhlat. Mulla on koko ajan ollut näyttely hinku päällä! Mutta kohta on juhlat. Jee!
Tässä kuvassa näkyy marsujeni palkintoja,niistäkin voin tehdä postausta.Pakko tähän väliin sanoa että oon kyllä innoissani tästä blogi ja tube jutusta. Toivottavasti saisimme jossain vaiheessa myös yhteistyön.Aika näyttää!Oon myös hieman miettinyt arvontaa.. Saa nähdä että teenkö sitä. Mulla on vieläkin ihan älytön marsukuume :D.
Saa nähdä tulisko meillekkin jossain vaiheessa uusia asukkeja.Tähän loppuun haluan sanoa että kaikille mega näyttelyyn meneville hurjasti tsemppiä!

-Teresa ja marsut

Uuteen nousuun?

Moikka! Ihan ekaksi pitää sanoa, että tuntuu tosi oudolta kirjoittaa tänne. Paljon on kerennyt tapahtua  5kk aikana, minä aikana en siis ole...